Keisarillinen imperiumi ja kapinallisjoukot. Nämä ajatukset pyörivät mielessä kun saavuin tiistai-iltana sumusaarten suurimmille ja tunnetuimmille olutfestareille. Muutamaa päivää aiemmin olin käynyt Itä-Lontoossa London Craft Beer Festivalilla, joka on viime vuosien aikana kasvanut suureksi tapahtumaksi, jossa tahtipuikkoa heiluttavat maailman tämän hetken kuumimmat ja kokeellisimmat uuden aallon craft beer -panimot.

Ennen kuin saavuin festareille ulkona jonottaessani ajatukset olivat vielä aivan erilaiset. Olinhan aiemminkin käynyt CAMRAn tapahtumissa, joissa hyvä olut ja siitä rauhassa nauttiminen ovat olleet keskiössä. Pitkäaikaisena cask ale -fanina odotin jotain “pubimaisempaa” tai jotain, jotain muuta.

GBBF oli itse alkuaikoinaan suuri kapinallinen yksi CAMRA:n perustamista vastaiskuista halvalle ja huonolaatuiselle lagerille, joka 1970-luvulla uhkasi näivettää brittien perinteisen ale-olutkulttuurin. Nykyisyys näyttäytyy aivan erilaiselta. Monin osin GBBF on jäänyt menneisyyteen. Tapahtuman pyörittäjien – valtavan vapaaehtoisten armeijan – keski-ikä on jossain 65 vuoden toisella puolella ja asiat tapahtuvat verkkaisesti, pohtien ja muilta kysellen.

Samoin suhtautuminen olueen on tyystin erilainen kuin nuoremman polven olutihmisillä, jotka ovat monesti aika analyyttisiä oluen käteen saadessaan. Olut nähdään helppona seurustelujuomana. Ollaan tultu juomaan olutta kavereiden kanssa. Ei ehkä ole lopulta paljoa väliä mikä olut juuri sattuu olemaan tuopissa, mutta sitäkin tärkeämpää on, että se on “real alea”. Ollaan siis enemmän tietyn tavan juoda olutta perässä, kuin tiettyjen oluiden. Tähän peilaten on luonnollista, että valtavassa tapahtumahallissa oli ääntä kuin ylitäydessä loppuillan baarissa ja joissain teltoissa poppikoneet lauloivat kovaa. Kun LCBF:ssa ihmiset oluttaan maisteltuaan saattoivat kaataa loput pois, jotta pystyisivät maistelemaan paljon eri oluita, oltiin GBBF:ssä tiskillä kauhistuneita ja välillä yritettiin taivutella “viimeistelemään” edellinen olut ennen kuin uutta tarjoiltaisiin. Tämä siltikin vaikka LCBF:ssä tarjotut annokset olivat selvästi pienempiä.

Pakko on myöntää, että en rakastunut tapahtumaan ensisilmäyksellä, vaikka siellä oli myös paljon hyvää. Olihan tarjolla vaikuttava määrä laatuoluita. Ehkä sydän rikkoutui heti ensimmäisellä tiskillä, kun tilatessani erästä porteria, jonka maistamista olin odottanut vapaaehtoinen tiskin toiselle puolella kiikutti minulle keskinkertaista vaaleaa blonde alea ilman että itse huomasi virhettään.

Toki tapahtumalla oli myös se toinen puoli. Paikalla oli paljon pitkäaikaisia cask-ale harrastajia, jotka tekivät yksityiskohtaisia havaintoja oluista vihkoihinsa. Kuten myös jo mainitut upeat oluet. Oluiden määrä oli 1000 tienoilla, joten etukäteen sai tehdä aika ison homman, että sai edes suuntaa antavasti listattua oluet, jotka ehdottomasti haluaa maistaa.

Kävin myös yksityistilaisuudessa, jossa arvostettu olutasiantuntija kävi yksityiskohtaisesti läpi tämän vuoden eri tyylilajien voittajaoluet, sekä maistatutti niitä. Kabinetin rauhassa laatuoluiden äärellä tunsi tapahtuman arvon. Täälläkin tosin päätään nosti hieman brittien perussynti linnoittautua tiettyihin peruskiviinsä ja silmien avaaminen uusilla tuulille on välillä hankalaa. Kanssani oluita maistelemassa oli mm. pari italialaista olutsommelieeriä Milanosta. Heidän tehdessään tarkkoja makuhavaintoja tilaisuuden vetäjä torjui näistä monet, koska ne maut eivät kuulu kyseiseen perinteiseen oluttyyliin. Silloinhan niitä ei siis kyseisessä oluessa voi olla, vaikka itsekin niitä makuja havainnoin.

Jotenkin nämä kaksi suurta oluttapahtumaa avasivat silmiä sen suhteen miksi Englannissa olutharrastajat ovat niin jakautuneita. Toinen on keisarillinen imperiumi, joka hallitsee alaa ja toiset ovat kapinallisjoukkoja, jotka pyrkivät muuttamaan asioita parempaan suuntaan ja kyseenalaistamaan imperiumin toimia. Heidän välillään on todella suuri kuilu sen suhteen miten he suhtautuvat olueeseen.

LCBF vie sydämeni ja sinne aion palata ensi vuonna. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etten koskaan enää palaisi tänne Kuolontähteen, oluttapahtumien dinosauruksen luolaan. Sen verran suuri cask alen ystävä olen. Kuitenkin jatkossakin nautin cask aleni ensisijaisesti jossain rauhallisessa lontoolaisessa satoja vuosia vanhassa pubissa ja pyrin ymmärtämään molempia, niin CAMRAa, kuin uuden aallon craft beer -porukkaa. Vastoin aikomuksiani jätin kuitenkin tällä kertaa täyttämättä CAMRAn jäsenlomakkeen.

-Juuso Pyykkönen

Mainokset